Netticasino

Moni varmasti ihmettelee, mistä netticasinobuumi on oikein saanut alkunsa. Nythän tuo koko bisnes on järkyttävän suuri, ympäri maailman. Eikä keneltäkään ole varmasti jäänyt huomaamatta, kuinka laaja valikoima nettikasinoita markkinoille on tupsahtanut, aivan viiden viimeisimmän vuoden aikana. Aina asiat ei kuitenkaan näin ollut, joten seuraavassa artikkelissamme käymmeki hieman läpi, minkälaista historian havinaa on netticasinomarkkinat aiheuttanut vuosien varrella ja millaista kehitystä niiden tiimoilla on tapahtunut. Lisäksi annamme joitakin vinkkejä eri suomalaisille kasinoille sekä apuja juuri aloittaneille pelaajille, jotka etsivät vielä sitä omaa ykköskasinoaan.

 

Muistatteko esimerkiksi Sub-TV:ltä sellaista ohjelmaa kuin ”WPT Poker Tour” ? Tätä voitanee pitää ylivoimaisesti suurimpana yksittäisenä syynä, miksi esimerkiksi nettipokeri aikoinaan valtasi Suomen. Yksi Suomen kirkkaimpia pokeritähtiä oli tuolloin Patrik Antonius, joka on pokerin suomen suurlähettiläänä varmasti suurimmalta osin syy tähän buumiin. Kun oli nettipokeri, oli myös netticasinot. Netticasinothan on rakennettu niin, että voit pelata yhdessä paikassa lähes mitä tahansa.

 

Nettikasinot ovat siis vallanneet internetin viimeisen viiden vuoden aikana, eikä tämä valloitus vieläkään ole näkemässä loppua, sillä uusia kasinoita tulee markkinoille aivan jatkuvasti. Yksi suurimmista nettikasinoiden markkinoijista suomessa on varmasti MTV -kanava, jossa nettikasinoiden mukaansa tempaavat mainokset pyörivät jatkuvalla syötöllä. Lisäksi nykyään nettikasinot ovat alkaneet mainostamaan itseään somen ja suomalaisten julkkisten välityksellä. Esimerkiksi Rizk on yksi suurimmista nettikasinoista suomessa, joka markkinoi muun muassa sosiaalisen median kautta laajasti erilaisia tunnettuja ihmisiä apuna käyttäen.

 

Käytettävissäsi on esimerkiksi vedonlyönti, kolikkopelejä, pöytäpelejä, sekä pokeria. Jopa bingo saattaa löytyä valikoimista! Suurin osa näistä vaihtoehdoista löytyy myös aivan täysin suomalaisilta kasinoilta. Lisäksi heidän kampanjoistaan voit lukea sivustomme uutisosiosta.

 

Suomalaiset kasinot


Suomalaisille varmasti tunnetuimpia peliyhtiöitä buumin alkuaikoina oli ahvenanmaalla toimiva peliyhtiö. Suomalaiset ovat sittemmin päässet hyvin ideaan kiinni, miksi esimerkiksi kotoinen Veikkaus, ei välttämättä ole se paras vaihtoehto. Esimerkiksi vedonlyönnin saralla, hakkaa ulkomaiset peliyhtiöt kotimaisen monopolimme mennen tullen.

 

Aluksi nettikasinot olivat suurimmalta osalta ulkomaalaisia sivustoja, jotka olivat vain käännetty suomenkielelle. Ajansaatossa markkinoille on kuitenkin tullut runsas valikoima myös täysin suomalaisia nettikasinoita, jotka ovat täysin kilpailukykyisiä ulkomaalaisten kasinoiden kanssa. Joissakin tilanteissa kotimaiset kanavat voivat olla huomattavasti parempikin vaihtoehto kuin ulkomaalaiset sivustot. Suomalaisia suosittuja kasinoita ovat muun muassa: Karhukasino, Rizk sekä Kalevala kasino. Kyseiset kasinot sisältävät huikean pelivalikoiman sekä mahtavat kampanjat heti tervetuliaisbonuksista ja ilmaiskierroksista lähtien.

 

Miten valita luotettava ja turvallinen kasino


Jokaisella uudella pelaajalla on varmasti voimakkaasti mielenpäällä kuinka valita juuri sellainen kasino, missä ei tarvitse miettiä ovatko rahat turvassa ja säilyvätkö henkilötiedot vain ja ainoastaan kyseisellä firmalla. Itselle sopivan oikean kasinon löytämiseen on vain yksi vinkki. Kasinoon tulee tutustua hyvin ennen kuin rekisteröityy.

 

Kasinosivuilta löytyy yleensä "tietoa kasinosta" osio, jossa perustajat yleensä kertovat hieman itsestään, omista taustoistaan, miksi ovat halunneet avata kyseisen kasinon sekä mitkä ovat kasinon tärkeimmät arvot. Lisäksi tärkeitä asioita, joihin kasinosivulla kannattaa perehtyä ennen liittymistä on talletus- sekä maksutavat. Ne ovat olellinen osa sitä miten raha siirtyy turvallisesti pankkisi ja kasinon välillä. Jos kasinolta ei löydy mielestäsi turvallista siirtotapaa, silloin ei ole kyseessä kasino, jonne sinun kannattaisi liittyä.

 

Lisäksi iso tekijä kasinolla viihtymiseen on se miten kasinosivut toimivat. Pääsetkö liikkumaan helposti ilman turhaa sivuston kaatuilua, löydätkö kaiken tarvittavan informaation, jota haluat tietää ennen liittymistä tai liittymisen jälkeen heidän sivustoltaan. Onko kasinolla asiakaspalvelu, joka pystyy auttamaan sinua mutkan tullessa matkaan ja millä kielellä asiakaspalvelu on saatavissa. Tärkeintä unohtamatta, millaisia pelejä tykkäät pelata ja löytyykö kasinolta suosikki pelintuottajasi. Eihän kukaan tuskin halua liittyä kasinolle, jossa ei ole yhtään mieleistä peliä.

 

Toki varmasti aivan jokaisen pelaajan maalaisjärkikin osaa kertoa, mitkä nettikasinot ovat turvallisia liittyä ja mihin sivuihin liittymistä kannattaa tutkailla pidempään.

 

Nettikasinoiden edut 


Mitä eroa on sitten netticasinolla, sekä normaalilla casinolla? Normaalilla casinollahan tässä viitataan tietysti siis casinoon, minne voit itse fyysisesti kävellä. Sanotaanko näin, että ihan ensimmmäisenä erona tulee hinta. Normaalilla casinolla pelkästään juomat saattavat maksaa hurjia summia! Esimerkiksi Helsingin Grand Casinolla, yksi vodkakarpalo saattaa maksaa 9.5€! Mikäli pelaat netticasinolla, luonnollisesti näitä kuluja ei sinulle tule ollenkaan. Tai voi tullakkin, mutta karpalomehun hakeminen kaupasta, ei maksa lähellekään yhtä paljon.

 

Netticasino on myöskin auki 24/7, joten sinun ei tarvitse kenenkään muun kellon mukaan juosta! Voit tallettaa rahaa kätevästi kotisohvaltasi, tai pelata missä tahansa asusteessa haluatkin. Huomaathan että normaaleilla casinoilla on yleensä hyvin tiukat pukukoodit, joten varsinaisesti rentoa asustetta niissä on erittäin hankala pitää.

 

Yleisesti ottaen, nämä kaksi vertailun kohdetta painivat ihan eri sarjassa. Normaali casino ei koskaan pääse samalle tasolle mukavuuden, sekä helppokäyttöisyyden kanssa, mitä netticasinoilla on tarjota. Netticasinot myös kasvavat, sekä kehittyvät kokoajan, joten normaaleiden casinoiden on vaikea pysyä perässä. Kokoajan kehittyvä teknologia, sekä mobiilisovellukset mahdollistavat myös sen, ettei sinun tarvitse olla edes kotona pelaamassa, vaan voit ottaa pelit mukaasi minne ikinä menetkin!

 

Netticasino tarjoaa siis pelaajilleen todella joustavan vaihtoehdon pelaamiselle. Pelaajan ei siis tarvitse välittää alkuunkaan siitä mihin aikaan hän pystyy pelaamaan, millaiset vaatteet hänellä on yllä jne. Netticasinolla pelaaja voi olla täysin oma itsensä eikä hänen tarvitse hukata aikaa tälläytymiseen ennen kasinolle siirtymistä tai liikkumiseen kodin ja kasinon välillä. Kiitos nettikasinoiden mobiilisovellusten, pelaaja voi kirjaimellisesti pelata siellä mistä hänestä parhaalle tuntuu, vaikka ruuhkaisessa bussissa tai lapsien nukkumaan menon jälkeen koska netticasino on aina hänen lähettyvillään.

 

Jos siis etsit mukavuutta, valitse ehdottomasti netticasino. Mikäli taas etsit hieman sosiaalisempaa vaihtoehtoa, voi olla hyvä idea käydä normaalilla casinolla. Ei kannata artikkeliamme ymmärtää väärin, nimittäin normaalilla casinolla saat myös ikimuistoisia kokemuksia varmasti. Käytettävyydeltään se vaan ei yksinkertaisesti ole netticasinon tasoinen. Pelasit missä tahansa, toivotamme sinulle rutkasti onnea matkaan!

 

Kampanjat nettikasinoilla


Netticasinot tarjoavat pelaajilleen monenlaisia etuja. Tämä on yksi nettikasinoiden tapa pitää pelaajat tyytyväisenä ja itsellään. Kampanjat alkavat yleensä jo siitä, kun pelaaja rekisteröityy heidän nettikasinollensa ensimmäistä kertaa. Yleensä ihan jokaisella kasinolla on jonkinnäköinen tervetuliaiskampanja, jossa he tarjoavat erilaisia bonuksia sekä ilmaiskierroksia pelaajillensa.

 

Pelaajat pääsevät siis nettikasinoiden etujen piiriin parhaillaan pelkän rekisteröitymisen jälkeen. Joissakin tapauksissa pelaajille on tarjolla ilmaiskierroksia heti pelitilin avattua, ilman minkäänlaisia talletusvaatimuksia. Monesti tervetuliaiskampanjaan liittyy myös bonuksia, jotka pelaajat saavat tehdessään: ensimmäisen-, toisen-, kolmannen- sekä jopa neljännen talletuksen heidän pelitilillensä. Tässä yhteydessä heillä on myös mahdollsita kerätä lisää ilmaiskierroksia.

 

Ei kasinoiden kampanjat siihen lopu. Monesti kasinoilla on huikeita ilmaiskierros- sekä bonuskampanjoita, joita he haluavat tarjota pelaajille esimerkiksi merkkipäivinä. Netticasinot haluavat siis antaa ”lahjoja” pelaajillensa useammin, kuin vain tervetuliaisetuna. Tämä varmasti siksi, että se on aivan huikea tapa saada kävijöitä sekä tallettajia heidän kasinollensa.

 

Klikkaamalla tästä pääset seuraamaan meidän ajankohtaisia kasino uutisia, joissa jaamme tämän hetken parhaimmat kampanjat eri kasinoilla!

NETTICASINO VERKKO
ScandiBetNetEnt, MG, EGLUNASTA BONUSMobile
Mr GreenNetEnt, MGLUNASTA BONUSMobile
SlotVLUNASTA BONUS
Royal PandaLUNASTA BONUSMobile
VinneriNet EntertainmentLUNASTA BONUSMobile
CasilandoNetEnt, MG, EGLUNASTA BONUS
KarhukasinoNetEnt, MGLUNASTA BONUS
ViksNetEnt, MG, P'nGOLUNASTA BONUSMobile
Winner CasinoNetEnt, MGLUNASTA BONUSMobile
BetadonisLUNASTA BONUSMobile